Skip to main content

Erasmus+

EU programme for education, training, youth and sport
Search the guide

Nuorten osallistumishankkeet

Tämä toiminto1  tukee virallisen koulutuksen ulkopuolista toimintaa, jolla kannustetaan, edistetään ja helpotetaan nuorten osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan Euroopassa paikallisella, alueellisella, kansallisella ja EU:n tasolla.

Toiminnon Tavoitteet

Erasmus+ -ohjelmalla tuetaan nuorisolähtöisiä paikallisia, kansallisia, transnationaalisia ja kansainvälisiä osallistumista edistäviä hankkeita, joilla kannustetaan nuoria osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan Euroopassa ja pyritään yhteen tai useampiin seuraavista tavoitteista:

  • Annetaan nuorille tilaisuuksia sitoutua ja oppia osallistumaan kansalaisyhteiskuntaan tarjoamalla heille osallistumisväyliä heidän päivittäisessä elämässään, mutta myös yhteiskunnallisessa toiminnassa, ja pyrkimällä kaikenlaisista lähtökohdista tulevien nuorten ja erityisesti nuorten, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, mielekkääseen osallistumiseen kansalaistoimintaan, talouteen, yhteiskuntaan, kulttuuriin ja politiikkaan.
  • Lisätään nuorten tietoisuutta yhteisistä eurooppalaisista arvoista ja perusoikeuksista ja edistetään Euroopan yhdentymisprosessia muun muassa edistämällä yhden tai useamman EU:n nuorisotavoitteen saavuttamista.
  • Kehitetään nuorten digiosaamista ja medialukutaitoa (erityisesti kriittistä ajattelua sekä tietojen arviointi- ja työstämiskykyä), jotta parannetaan nuorten kykyä vastustaa disinformaatiota, väärää tietoa ja propagandaa sekä heidän valmiuksiaan osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.
  • Tuodaan yhteen nuoria ja paikallisen, alueellisen, kansallisen ja transnationaalisen tason päättäjiä ja/tai edistetään EU:n nuorisodialogia.

Poliittinen tausta

Euroopan unionin nuorisostrategiassa 2019–20272 vahvistetaan puitteet eurooppalaiselle yhteistyölle nuorisoalalla komission 22. toukokuuta 2018 antaman tiedonannon ”EU:n uusi nuorisostrategia: nuorten osallistaminen, yhdistäminen ja vaikutusmahdollisuudet” perusteella. ”Sitouttamisen” keskeisellä alalla EU:n nuorisostrategiassa pyritään nuorten mielekkääseen osallistumiseen kansalaistoimintaan, talouteen, yhteiskuntaan, kulttuuriin ja politiikkaan. Strategialla edistetään nuorten osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan, tuetaan yhteiskunnallista ja kansalaistoimintaa ja pyritään varmistamaan, että kaikilla nuorilla on tarvittavat resurssit yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

EU:n nuorisostrategiaan sisältyy myös nuorisodialogiprosessi, ja vuonna 2018 sen yhteydessä laadittiin 11 eurooppalaista nuorisotavoitetta, joissa yksilöidään useita monialaisia aihepiirejä, jotka vaikuttavat nuorten elämään, ja tuodaan esiin kunkin aihepiirin haasteita, jotka on ratkaistava. Nuorten sidosryhmien palautteen perusteella EU:n nuorisodialogin kullakin 18 kuukautta kestävällä työskentelyjaksolla yksilöidään erityisiä temaattisia painopisteitä, jotka nimetään EU:n nuorisostrategian toteuttamisen painopisteiksi tiettynä ajanjaksona. 

Nuorisoalan teemakohtaiset strategiat

Erasmus+ -ohjelmalla pyritään edistämään nuorten osallistumista, vahvistamaan epävirallisen ja arkioppimisen laatua ja kehittämään laadukasta nuorisotyötä. Lisätukea näillä aloilla on saatavilla erityisten teemakohtaisten strategioiden, kuten nuorten osallistumisstrategian, Youthpassin ja eurooppalaisen koulutusstrategian kautta.3

Toiminnan kuvaus

Nuorten osallistumishankkeet ovat epäviralliseen oppimiseen liittyviä hankkeita, joissa keskitytään nuorten aktiiviseen osallistumiseen. Tällaisella toiminnalla pyritään antamaan nuorille mahdollisuuksia kokemusten vaihtoon, yhteistyöhön sekä kulttuuri- ja kansalaistoimintaan. Tuetun toiminnan olisi autettava osallistujia vahvistamaan henkilökohtaisia, sosiaalisia ja kansalaistaitoja sekä digiosaamista ja tulemaan aktiivisiksi Euroopan kansalaisiksi.

Tämä toiminto tukee nuorten vaihtoehtoisten, innovatiivisten, älykkäiden ja digitaalisten osallistumismuotojen käyttöä, kuten nuorten osallistumisen laajentamista useille eri aloille ja useisiin eri tiloihin (esimerkiksi terveydenhuoltopalveluihin ja liikunta- ja urheilutiloihin riippumatta siitä, ovatko ne julkisen vai yksityisen sektorin hoitamia), ja avataan näin väyliä kaikenlaisista lähtökohdista tulevien nuorten osallistumiselle.

Nuorten osallistumishankkeita voidaan käyttää vuoropuhelujen ja keskustelujen järjestämiseksi nuorten ja päättäjien välillä, jotta edistetään nuorten aktiivista osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan Euroopassa. Niiden ansiosta nuorilla on mahdollisuus (laatimalla kannanottoja, ehdotuksia ja suosituksia) ilmaista oma näkemyksensä erityisesti siitä, millaista nuorisopolitiikkaa Euroopassa pitäisi suunnitella ja harjoittaa. Nuorten osallistumishankkeita voidaan toteuttaa myös kansalaistoiminnan ja nuorten aktivismin muodossa, jolloin nuoret voivat eri tavoin lisätä tietoisuutta itselleen tärkeistä ja muutosta edellyttävistä asioista.

Nuorten osallistumishankkeet voivat olla joko transnationaalisia (jolloin ne toteutetaan yhdessä tai useammassa osallistujamaassa ja niissä on mukana epävirallisia nuorten ryhmiä ja/tai organisaatioita useista osallistujamaista) tai kansallisia (jolloin ne toteutetaan paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla ja niihin osallistuu epävirallisia nuorten ryhmiä ja/tai organisaatioita vain yhdestä osallistujamaasta). Kansalliset nuorten osallistumishankkeet soveltuvat erityisen hyvin ideoiden testaamiseen paikallistasolla sekä välineeksi, jolla seurataan aiempia aloitteita ja autetaan laajentamaan ja kehittämään edelleen menestyksellisiä ideoita.

Kaikissa nuorten osallistumishankkeissa – riippumatta siitä, millä tasolla ne toteutetaan – on oltava osoitettu eurooppalainen ulottuvuus ja/tai niiden on tuotettava eurooppalaista lisäarvoa, ja jokaisen yksittäisen tuetun toiminnan on edistettävä selkeästi toiminnon yhden tai useamman edellä luetellun tavoitteen saavuttamista.

Tuettu toiminta voi käsittää muun muassa seuraavia (tai niiden yhdistelmiä): työpajat, keskustelut, roolipelit, simulaatiot, digitaalisten välineiden (esimerkiksi digitaalisten demokratian välineiden) käyttö, tiedotuskampanjat, koulutustilaisuudet, kokoukset ja muu verkossa tai sen ulkopuolella tapahtuva vuorovaikutus nuorten ja päättäjien välillä, kuulemiset ja tiedotus- ja/tai kulttuuritapahtumat.

Eräitä esimerkkejä hankkeessa mahdollisesti toteutettavasta toiminnasta ovat seuraavat:

  • kasvokkain tai verkossa toteutettavat työpajat ja/tai kokoukset, seminaarit tai muut paikallisella, alueellisella, kansallisella tai transnationaalisella tasolla toteutettavat tapahtumat/prosessit, jotka mahdollistavat tiedotuksen, keskustelun ja nuorten aktiivisen osallistumisen; käsiteltävät kysymykset liittyvät nuorten päivittäiseen elämään aktiivisina Euroopan kansalaisina ja ihannetapauksessa sisältävät vuorovaikutusta päättäjien ja muiden sidosryhmien kanssa, joita asia koskee, johtavat tällaiseen vuorovaikutukseen tai muodostavat osan sen jatkotoimista
  • nuorten kuulemiset, joissa yksilöidään heidän kannaltaan erityisen merkittäviä aiheita/kysymyksiä (paikallisessa, alueellisessa, kansallisessa tai transnationaalisessa kontekstissa) sekä tarpeita, jotka liittyvät osallistumiseen tällaisten aiheiden/kysymysten käsittelyyn
  • tiedotuskampanjat, joilla kannustetaan nuorten osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan, kuten tiedotus- ja/tai kulttuuritapahtumat, jotka liittyvät tiettyihin nuorille tärkeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin
  • avoimien, turvallisten ja kaikkien nuorten käytettävissä olevien virtuaalisten ja/tai fyysisten tilojen saatavuuden helpottaminen, jotta tarjotaan tehokkaita mahdollisuuksia oppia osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan ja demokraattisiin prosesseihin
  • simulaatiot demokraattisten instituutioiden toiminnasta ja tällaisissa instituutioissa toimivien päättäjien rooleista.

Nuorten osallistumishankkeessa toteutettavaan toimintaan on erittäin suositeltavaa sisällyttää digitaalisia toimintamuotoja (esimerkiksi webinaareja, hackathon-tapahtumia ja erilaisia sähköisen osallistumisen välineitä) ja/tai koulutusta digitaalisten demokratian välineiden käytöstä aina, kun se on tarkoituksenmukaista. Hankkeen olisi koostuttava monesta erilaisesta hanketoiminnasta, jotka yhdessä edistävät suunniteltujen tavoitteiden saavuttamista.

Toiminta olisi rahoitettava pääasiassa kululuokasta ”hankehallinto”, mikä tarkoittaa kuukausittaista yksikkökorvausta. Hanketoimintaan sisältyy tavanomaisesti hankkeen hallinnointia käsitteleviä kokouksia sekä hankkeen jatkuva perustoiminta. Hanketoiminta voi olla digitaalista ja/tai fyysistä, ja siihen voivat osallistua ne nuoret, jotka ovat suoraan mukana hankkeessa.

Hankkeeseen voi sisältyä myös yksi tai useampi nuorten osallistumistapahtuma.

Käsitteellä ”nuorten osallistumistapahtuma” tarkoitetaan tapahtumia, jotka ovat olennaisia hankkeen tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Niillä voidaan tuoda esiin hankkeen välitavoitteita, ja niiden olisi erotuttava selkeästi käynnissä olevasta hanketoiminnasta joko sisällöltään, kooltaan tai osallistujaprofiililtaan. Nuorten osallistumistapahtuma on fyysinen tapahtuma, johon kuuluu nuorten ja tapauksen mukaan myös muiden osallistujien fyysinen läsnäolo. Nuorten osallistumistapahtumaan voivat osallistua yleiseen hanketoimintaan välittömästi osallistuvien epävirallisten nuorten ryhmien tai edunsaajaorganisaatioiden jäsenten lisäksi myös laajempi nuoriso ja/tai päättäjät. Tapahtuman keston olisi vastattava suunniteltua toimintaa ja odotettuja tuloksia, ja tapahtumat voivat olla sekä hyvin lyhyitä (tunteja) että pidempikestoisia. Nuorten osallistumistapahtumien järjestämiseen on saatavilla erityistä tukea tapahtumakohtaisesti kutakin osallistujaa kohden riippumatta tapahtuman kestosta.

Nuorten osallistumishankkeet, joihin sisältyy fyysistä hanketoimintaa, tai fyysiset nuorten osallistumistapahtumat, jotka edellyttävät osallistujilta matkustamista asuinpaikkansa ulkopuolella olevalle tapahtumapaikalle, voivat hakea liikkuvuutta varten lisärahoitusta, joka koostuu matka- ja oleskelutuesta. Liikkuvuus nuorten osallistumishankkeissa voi olla niin kansallista kuin kansainvälistä, mutta sen olisi aina tuettava hankehallintokustannusten kautta rahoitettua hanketoimintaa tai nuorten osallistumistapahtumaa (rahoituslähteenä nuorten osallistumistapahtumien tuki).

Tästä toiminnosta ei voida tukea seuraavan tyyppistä toimintaa: organisaatioiden tai niiden verkostojen sääntömääräiset kokoukset, puoluepoliittisten tapahtumien järjestäminen, fyysinen infrastruktuuri (esimerkiksi rakennusten rakentamisesta/hankinnasta ja niiden pysyvästä varustelusta aiheutuvat kustannukset).

Esimerkkejä hankkeista, joissa on vahva osallistumisulottuvuus (esimerkit eivät koske vain nuorten osallistumishankkeita), ja asiaankuuluvista parhaista käytännöistä on nuorten osallistumista koskevassa välineistössä4 .  

Hankkeen suunnittelu ja valmistelu

Tästä toiminnosta tuettavaan hankkeeseen olisi sisällyttävä yksi tai useampia edellä kuvatuista tekijöistä. Kyseisiä tekijöitä voidaan yhdistellä joustavasti hankkeen tavoitteiden sekä osallistujaorganisaation tai -organisaatioiden ja osallistujien tarpeiden mukaan.

Hankkeen toteuttaa yksi tai useampi epävirallinen nuorten ryhmä, yksi tai useampi organisaatio tai niiden yhdistelmä. Epävirallinen nuorten ryhmä (tai ryhmät) ja/tai osallistujaorganisaatiot on yksilöitävä hakuvaiheessa. Muita nuoria voi olla mukana hankkeessa osallistujina joissakin toimintamuodoissa tai osana toiminnan kohderyhmää. Jos mukana on vain yksi epävirallinen nuorten ryhmä, yksi ryhmän jäsenistä tekee hakemuksen ryhmän puolesta. Jos mukana on useita ryhmiä tai organisaatioita, yksi niistä toimii koordinaattorina ja hakee koko hanketta muiden kumppanien puolesta.

Hanke koostuu neljästä vaiheesta: suunnittelusta, valmistelusta, toteutuksesta ja jatkotoimista. Osallistujaorganisaatioilla ja toimintaan osallistuvilla nuorilla olisi oltava aktiivinen rooli hankkeen kaikissa vaiheissa, mikä tukee heidän oppimiskokemustaan (”nuorten nuorille suunnittelema toiminta”). Nuorten osallistumista koskeva välineistö (Youth Participation Toolkit) voi tarjota käytännön ideoita ja ohjeita nuorten osallistumisen lisäämiseksi.

  • Suunnittelu (muun muassa tarpeiden, tavoitteiden, oppimistulosten ja toimintamuotojen määrittely, työohjelman ja toiminta-aikataulun laatiminen).
  • Valmistelu (muun muassa käytännön järjestelyt, sopimusjärjestelyt kumppaneiden kanssa, suunnitellun toiminnan kohderyhmän tai -ryhmien vahvistaminen sekä osallistujien kielellinen, kulttuurinen ja oppimis- ja tehtäväkohtainen lähtövalmennus).
  • Toiminnan toteutus.
  • Jatkotoimet (toiminnan arviointi, osallistujien oppimistulosten tunnistaminen ja dokumentointi sekä hanketulosten levittäminen ja hyödyntäminen). Jokaisessa hankkeessa olisi osana jatkotoimivaihetta suunniteltava nuorille osallistujille annettavaa palautetta hankkeen tuotoksista, muun muassa siitä, miten näistä tuotoksista on ilmoitettu muille merkityksellisille sidosryhmille ja/tai miten nämä ovat käyttäneet tuotoksia. 

EU:n Nuorisodialogi

EU:n nuorisodialogin5  yhteydessä yksilöidyt aiheet ja painopisteet voivat toimia inspiraation lähteenä nuorten osallistumishankkeille kaikilla tasoilla. Myös EU:n nuorisodialogissa laaditut EU:n nuorisotavoitteet voivat toimia vastaavana inspiraation lähteenä. Niissä yksilöidään nuorten elämään vaikuttavia monialaisia aihepiirejä ja tuodaan esiin haasteita. Lisäksi onnistuneiden nuorten osallistumishankkeiden tuloksia voidaan hyödyntää EU:n nuorisodialogin myöhemmissä vaiheissa.

Oppimisprosessi

Nuorten osallistumishankkeessa on suunniteltava tuen tarjoamista kaikkien osallistujien (eli myös muiden kuin hanketta toteuttavien epävirallisten nuorten ryhmien ja/tai hankkeen valmisteluun ja toteuttamiseen aktiivisesti osallistuvien nuorten) reflektointiprosessiin ja yksilöllisten oppimistulosten tunnistamiseen ja dokumentointiin erityisesti Youthpass-todistuksen avulla.

Osallistujien suojelu ja turvallisuus

Hankkeen suunnittelun ja valmistelun aikana olisi käsiteltävä kysymystä osallistujien suojelusta ja turvallisuudesta, ja olisi toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet riskien ehkäisemiseksi/pienentämiseksi.

Yhteisöjen muodostaminen

Yhteisöjen muodostamistoiminnan sisällyttäminen nuorten osallistumishankkeisiin on erittäin suositeltavaa. Tällaista toimintaa olisi mahdollisuuksien mukaan pyrittävä jatkamaan tuettujen hankkeiden päätyttyä siten, että niistä tulee itseään ylläpitäviä.

Erasmus+ -Nuorisotoiminnan Laatustandardit

Kaiken tästä toiminnosta tuettavan toiminnan toteutuksessa on noudatettava laadukkaan oppimiseen liittyvän liikkuvuustoiminnan järjestämistä koskevia Erasmus+ -nuorisotoiminnan laatustandardeja. Erasmus+ -nuorisotoiminnan laatustandardit kattavat toiminnon perusperiaatteet sekä hanketehtävien konkreettisen toimeenpanon, kuten osallistujien valinnan ja lähtövalmennuksen, oppimistulosten määrittelyn, arvioinnin ja tunnustamisen ja hanketulosten jakamisen. Erasmus+ -nuorisotoiminnan laatustandardit ovat saatavissa osoitteessa https://ec.europa.eu/programmes/erasmus-plus/resources/documents/erasmus-quality-standards-mobility-projects-youth_fi 

Horisontaaliset ulottuvuudet

Osallisuus ja moninaisuus

Erasmus+ -ohjelman kaikissa toiminnoissa pyritään edistämään yhdenvertaisen osallistumisen mahdollisuuksia, osallisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Hakijoiden olisi suunniteltava helposti saavutettavaa ja osallistavaa hanketoimintaa ottaen huomioon niiden osallistujien näkemykset, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, ja ottamalla heidät mukaan päätöksentekoon.

Nuorten osallistumishankkeet soveltuvat erityisen hyvin sellaisten nuorten osallistamiseen, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia:

  • Nuorten osallistumishankkeet on suunniteltu ruohonjuuritason toimintamuodoksi, jonka muuttujat (kesto, osallistujamäärä, kansalliset/transnationaaliset toiminnot) ovat hyvin joustavia ja helposti mukautettavissa sellaisten nuorten erityistarpeisiin, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia.
  • Nuorten osallistumishankkeita toteuttavien epävirallisten nuorten ryhmien tukena voi olla ohjaaja6 . Ohjaajan palvelut voivat olla erityisen merkittäviä ja hyödyllisiä nuorten, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, tukemiseksi hankkeiden laatimisessa ja toteuttamisessa.
  • Toiminnon tavoitteita ovat mahdollisuuksien tarjoaminen nuorille, jotta nämä voivat oppia osallistumaan kansalaisyhteiskunnan toimintaan, sekä digitaalisen ja medialukutaidon parantaminen. Näihin tavoitteisiin tähtäävät hankkeet voivat olla erityisen hyödyllisiä autettaessa nuoria, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, voittamaan mahdollisesti kohtaamiaan haasteita.

Nuorten osallistumishankkeet soveltuvat myös erityisen hyvin yhteiskunnallista osallisuutta ja moninaisuutta koskevaan temaattiseen työhön esimerkiksi stereotypioiden torjumisen tukemiseksi sekä ymmärryksen, suvaitsevaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseksi. 

Ympäristökestävyys

Hankkeella olisi edistettävä ekologisesti kestävää ja vastuullista toimintaa osallistujien keskuudessa ja lisättävä tietoisuutta liikkuvuustoiminnan ympäristöjalanjälkeä pienentävien tai korvaavien toimien merkityksestä. Se olisi suunniteltava ja toteutettava ympäristötietoisesti esimerkiksi sisällyttämällä siihen kestäviä käytäntöjä, kuten uudelleenkäytettävien tai ympäristöä säästävien materiaalien käyttö, jätteen syntymisen vähentäminen ja kierrätys sekä kestävien liikennemuotojen käyttö.

Digitaalinen muutos nuorisoalalla

Erasmus+ -ohjelmalla tuetaan digitaalisten välineiden ja oppimismenetelmien käyttöönottoa kaikissa osallistujaorganisaatioissa, jotta niillä voidaan täydentää fyysisiä toimintamuotoja, parantaa yhteistyötä kumppaniorganisaatioiden välillä sekä parantaa toiminnan laatua. Digitaalisten ja verkkopohjaisten elementtien käyttö nuorten, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, osallistumiskynnyksen madaltamiseksi on suositeltavaa. Toteuttamalla hankkeita ja toimintaa, joilla pyritään vahvistamaan digitaitoja, edistämään digitaalista lukutaitoa ja/tai kehittämään ymmärrystä digiteknologian riskeistä ja mahdollisuuksista, ohjelmalla voidaan muuttaa ajattelutapaa ja edistää digitaalisten ja monimuotolähestymistapojen kehittämistä nuorisotoiminnassa.

Toiminnan suunnittelun ja tavoitteiden mukaan digitaalisiin kysymyksiin liittyvän osaamisen ja tietoisuuden kehittäminen sekä uusien teknologioiden käyttö voidaan ottaa käyttöön fyysisissä tapahtumissa tai oppimiseen liittyvissä liikkuvuustoiminnoissa, kun taas puhtaasti virtuaaliset komponentit tulisi rahoittaa hankehallinnon kustannuksista. Asianmukaisesti perusteltuihin kustannuksiin, jotka aiheutuvat sellaisten nuorten osallistamisesta, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, voidaan hakea tukea kululuokasta ”osallisuustuki osallistujille”.

Kansalliset toimistot tarjoavat koulutus- ja yhteistyötoimintansa puitteissa nuorisotyöntekijöille ja nuorisojohtajille monenlaisia koulutusmahdollisuuksia muun muassa siitä, miten voidaan tukea digitaalista muutosta nuorisoalalla. Koulutustarjonta julkaistaan eurooppalaisessa koulutuskalenterissa (European Training Calendar) seuraavassa osoitteessa: https://www.salto-youth.net/tools/european-training-calendar/ Inspiraatiota löytyy myös SALTO-resurssikeskuksen sivulta ”SALTO Tools”: https://www.salto-youth.net/tools/.

Osallistuminen

Erasmus+ -ohjelmalla autetaan kaikkia osallistuvia organisaatioita parantamaan hankkeiden laatua sisällyttämällä niihin osallistava ulottuvuus. Nuorille tarjotaan merkityksellisiä mahdollisuuksia sitoutua ja osallistua hanketoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen ja kokea tällä tavalla aktiivisen kansalaisuuden ja yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumisen hyödyllisyyden. Resursseja tuettujen hankkeiden osallistavan ulottuvuuden vahvistamista varten löytyy muun muassa verkkosivustolta ”participationpool.eu”. Lisäksi kannustetaan luomaan linkkejä ja osallistumaan toiminnassa oleviin kansallisiin, kansainvälisiin tai (muihin) EU:n laajuisiin aloitteisiin ja foorumeihin, joilla käsitellään osallisuusasioita ja kansalaistoimintaa.

Hankkeiden arviointiperusteet

Kelpoisuusperusteet

Kuka voi hakea?

Hakijana voi olla mikä tahansa jonkin EU:n jäsenvaltion tai ohjelmaan assosioituneen kolmannen maan tukikelpoinen osallistujaorganisaatio. Kyseinen organisaatio jättää hakemuksen kaikkien hankkeessa mukana olevien osallistujaorganisaatioiden nimissä.7

Tukikelpoiset osallistujaorganisaatiot

Osallistujaorganisaatio voi olla

  • voittoa tavoittelematon organisaatio, yhdistys tai kansalaisjärjestö, eurooppalainen nuorisoalan kansalaisjärjestö, paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen julkisyhteisö, yhteiskunnallinen yritys, yritysten yhteiskuntavastuun alalla toimiva voittoa tavoitteleva elin
  •  epävirallinen nuorten ryhmä8 .   

Sen on oltava sijoittautunut EU:n jäsenvaltioon tai ohjelmaan assosioituneeseen kolmanteen maahan taikka ohjelmaan assosioitumattomaan kolmanteen maahan EU:n naapurialueilta (alueet 1–4; ks. ”Tukikelpoiset maat” oppaan A-osassa).

Osallistujaorganisaatioiden määrä ja profiili

  • Kansalliset nuorten osallistumishankkeet: mukana on oltava vähintään yksi osallistujaorganisaatio.
  • Transnationaaliset ja kansainväliset nuorten osallistumishankkeet: mukana on oltava vähintään kaksi osallistujaorganisaatiota eri maista. Sama organisaatio (yksi organisaatiotunnus) voi olla kunkin hakuajan puitteissa mukana yhteensä enintään 5 hakemuksessa joko hakijana tai kumppanina.

Hankkeen kesto

3–24 kuukautta.

Toiminnan tapahtumapaikka tai -paikat

Toiminnan on tapahduttava yhden tai useamman osallistujaorganisaation sijaintimaassa. toimintoja voidaan toteuttaa myös jossain Euroopan unionin toimielinten toimipaikassa9 , vaikka hankkeessa ei ole osallistujaorganisaatioita toimielimen isäntämaasta

Tukikelpoiset osallistujat

Osallistujaorganisaatioiden sijaintimaissa asuvat 13–30-vuotiaat nuoret 10  ja hankkeessa käsiteltävien aiheiden kannalta relevantit päättäjät.

Fasilitaattoreita ja tukihenkilöitä ei voida pitää toiminnan osallistujina, mutta heille voidaan myöntää tukea tietyistä budjettikohdista.

Mihin hakemus jätetään?

Hakemus jätetään sen maan kansalliseen toimistoon, johon hakijaorganisaatio on sijoittautunut.

Milloin hakemus jätetään?

Hakijoiden on jätettävä avustushakemuksensa viimeistään seuraavina ajankohtina:

20. helmikuuta klo 12:00:00 (keskipäivällä Brysselin aikaa) samana vuonna 1. kesäkuuta ja 31. joulukuuta välisenä aikana alkavista hankkeista

1. lokakuuta klo 12:00:00 (keskipäivällä Brysselin aikaa) seuraavana vuonna 1. tammikuuta ja 31. toukokuuta välisenä aikana alkavista hankkeista.

Mahdollinen ylimääräinen hakukierros:

Kansalliset toimistot voivat päättää järjestää ylimääräisen hakukierroksen. Kansalliset toimistot tiedottavat hakijoille ylimääräisen hakukierroksen avaamisesta verkkosivustoillaan.

Jos ylimääräinen hakukierros järjestetään, hakijoiden on jätettävä avustushakemuksensa viimeistään 7. toukokuuta klo 12:00:00 (keskipäivällä Brysselin aikaa) samana vuonna elokuun 1. päivän ja joulukuun 31. päivän välisenä aikana alkavista hankkeista.

Miten haetaan?

Oppaan C-osa sisältää yksityiskohtaiset hakuohjeet.

Liitteet

Hakulomakkeeseen on liitettävä laillisen edustajan valaehtoinen vakuutus.

Jos hankkeessa on tarkoitus toteuttaa liikkuvuustoimintaa ja/tai fyysisiä tapahtumia, hakulomakkeeseen on liitettävä suunnitellun liikkuvuustoiminnan ja/tai fyysisten tapahtumien aikataulu.

Arviointikriteerit

Toimitetut hakemukset arvioidaan antamalla pisteitä nollasta sataan jäljempänä esitettyjen kriteerien ja painotusten perusteella. Huomioon otetaan ainoastaan hakemukset, jotka ylittävät seuraavat kynnysarvot:

  • vähintään 60 pistettä yhteensä 100 pisteestä
  • vähintään puolet kunkin kolmen arviointikriteeriluokan enimmäispisteistä.

Relevanssi, perustelut ja vaikutus (enintään 30 pistettä)

Missä määrin hanke täyttää seuraavat vaatimukset:

  • Hakijan profiili, kokemus, toiminta ja kohderyhmät ovat nuorisoalan kannalta merkityksellisiä.
  • Hankkeella puututaan yhteen tai useampaan EU:n nuorisodialogin tai nuorisotavoitteiden painopisteeseen.
  • Hankkeella on mahdollista edistää osallisuutta ja moninaisuutta ja ohjelman vihreää, digitaalista ja osallistavaa ulottuvuutta.
  • Hanke on merkityksellinen toiminnon tavoitteiden kannalta.
  • Hanke on merkityksellinen EU:n yhteisten arvojen – kuten ihmisarvon, vapauden, demokratian, tasa-arvon, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien – kunnioittamisen ja edistämisen sekä kaikenlaisen syrjinnän torjunnan kannalta.
  • Hankkeella ja ehdotetulla toiminnalla käsitellään nuorten ja osallistujaorganisaatioiden tarpeita.
  • Hankkeesta saadaan eurooppalaista lisäarvoa.
  • Hankkeella on mahdollista saada aikaan osallistujien kannalta laadukkaita oppimistuloksia.
  • Hankkeella on todennäköisesti vaikutusta osallistujiin ja osallistujaorganisaatioihin samoin kuin sellaisiin nuoriin ja organisaatioihin, jotka eivät suoraan osallistu hankkeeseen, paikallisella, alueellisella, kansallisella ja/tai Euroopan tai globaalilla tasolla.
  • Hankkeella saadaan toimintoon mukaan uusia toimijoita ja vähemmän kokeneita organisaatioita, mukaan lukien nuorten ryhmät.

Hankesuunnitelman laatu (enintään 40 pistettä)

Missä määrin hanke täyttää seuraavat vaatimukset:

  • Ehdotuksesta käy ilmi tunnistettujen tarpeiden, hankkeen tavoitteiden, osallistujaprofiilien ja ehdotetun toiminnan keskinäinen johdonmukaisuus.
  • Ehdotuksessa kuvataan selkeästi ja vakuuttavasti hankkeen valmistelu, toteutus ja jatkotoimet sekä nuorten aktiivinen osallistuminen kaikissa vaiheissa.
  • Toiminta on suunniteltu helposti saavutettavaksi ja osallistavaksi ja se on avointa erilaisista lähtökohdista tuleville ja osaamiseltaan erilaisille osallistujille.
  • Toimintaan sisältyy kestäviä ja ympäristöystävällisiä käytäntöjä.
  • Hankkeessa hyödynnetään vaihtoehtoisia, innovatiivisia ja älykkäitä nuorten osallistumisen muotoja.
  • Ehdotetut oppimismenetelmät, mukaan lukien digitaaliset välineet tai virtuaaliset komponentit, ovat toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisia, ja niihin sisältyy reflektointiprosessi osallistujien oppimistulosten tunnistamista ja dokumentointia varten sekä avoimuutta ja tunnustamista lisäävien eurooppalaisten välineiden, erityisesti Youthpass-todistuksen, käyttö.

Hankkeen hallinnoinnin laatu (enintään 30 pistettä)

Missä määrin hanke täyttää seuraavat vaatimukset:

  • Käytännön järjestelyt, hallinnointi ja tukimenettelyt ovat tyydyttäviä.
  • Osallistujien turvallisuuden ja suojelun varmistamiseksi toteutettavat toimenpiteet ovat riittäviä ja tehokkaita.
  • Toimintaan liittyvät tehtävät ja vastuut on määritelty selkeästi Erasmus+ -laatustandardien mukaisesti.
  • Yhteistyötä ja viestintää osallistujien, osallistujaorganisaatioiden ja muiden asiaankuuluvien sidosryhmien kanssa koskeva suunnitelma tarjoaa tukikehyksen hankkeen hallinnoinnille.
  • Hakijan ehdottama tapa arvioida hankkeen tuloksia suhteessa sen tavoitteisiin on asianmukainen.
  • Hakijan ehdottama tapa levittää tietoa hankkeen tuloksista osallistujaorganisaatioissa ja niiden ulkopuolella on asianmukainen.
  • Hankkeeseen sisältyy toimenpiteitä, joilla pyritään saamaan sen tulokset kestämään hankkeen elinkaarta pidempään.

Rahoitussäännöt

Rahoitussäännöt11  Hankkeen budjetti on laadittava seuraavien sääntöjen mukaisesti (euroina):

Nuorten osallistumishankkeisiin myönnettävä enimmäisavustus hanketta kohti: 60,000 euroa

Kululuokka - Hankehallinto

Tukikelpoiset kustannukset ja sovellettavat säännöt

Hankkeen hallinnointiin ja toteutukseen (esimerkiksi hankekokousten ja -toiminnan valmisteluun ja toteutukseen, kumppanien väliseen yhteistyöhön ja viestintään, arviointiin, tulosten levittämiseen ja jatkotoimiin) liittyvät kustannukset.

Rahoitustapa: Tuki yksikkökustannuksiin.

Myöntöperuste: Perusteena hankkeen kesto.

Määrä

500 euroa kuukaudessa

Kululuokka - Ohjaajakustannukset

Tukikelpoiset kustannukset ja sovellettavat säännöt

Kustannukset, jotka liittyvät ohjaajan osallistumiseen hankkeeseen.  Ohjaajakustannuksiin voidaan hakea tukea vain, jos hankkeen toteuttaa epävirallinen nuorten ryhmä.

Rahoitustapa: Tuki yksikkökustannuksiin.

Myöntöperuste: Tapahtumapaikan maan ja työpäivien perusteella.

Ohjaajaan liittyvät kulut on perusteltava hakulomakkeessa. Ohjauksen kesto ei liity hankkeen kestoon.

Määrä

Taulukko B3 työpäivältä. Enintään 12 päivää

Kululuokka - Osallisuustuki osallistujille

Tukikelpoiset kustannukset ja sovellettavat säännöt

Osallistujiin, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, heidän tukihenkilöihinsä ja fasilitaattoreihin hanketoiminnassa ja tapahtumissa suoraan liittyvät lisäkustannukset (mukaan lukien perustellut matka- ja oleskelukustannukset, jos tällaisia osallistujia varten ei haeta avustusta matkatukea ja yksilötukea koskevista kululuokista).

Rahoitustapa: Todelliset kustannukset.

Myöntöperuste: Hakijan on perusteltava hakemuksessa tuen tarve; kansallinen toimisto päättää, hyväksytäänkö se.

Määrä

100 % tukikelpoisista kustannuksista

Kululuokka - Poikkeukselliset kulut

Tukikelpoiset kustannukset ja sovellettavat säännöt

Vakuudesta aiheutuvat kustannukset, jos kansallinen toimisto vaatii vakuuden.

Rahoitustapa: Todelliset kustannukset.

Myöntöperuste: Hakijan on perusteltava hakemuksessa tuen tarve; kansallinen toimisto päättää, hyväksytäänkö se.

Määrä

Vakuus: 80 % tukikelpoisista kustannuksista

Taulukko B3 Ohjaajakustannukset

 

Opettaja/kouluttaja/tutkija/

Nuorisotyöntekijä

Yksikkökorvaus päivältä

Maaryhmä 1: Alankomaat, Belgia, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Liechtenstein, Luxemburg, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska

241

Maaryhmä 2: Espanja, Kreikka, Kypros, Latvia, Malta, Portugali, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Viro

137

Maaryhmä 3: Bulgaria, Kroatia, Liettua, Puola, Romania, Serbia, Pohjois-Makedonia, Turkki, Unkari

74

Lisätuki hankkeen puitteissa järjestettäville fyysisille tapahtumille

Kululuokka - Nuorten osallistumistapahtumien tuki

Tukikelpoiset kustannukset ja sovellettavat säännöt

Nuorten osallistumishankkeen tavoitteiden saavuttamisen kannalta keskeisten kansallisten, transnationaalisten ja kansainvälisten fyysisten tapahtumien toteuttamiseen liittyvät kustannukset. Tämän kululuokan ei ole tarkoitus kattaa osallistujaorganisaatioiden henkilöstön / epävirallisten nuorten ryhmien jäsenten ja fasilitaattorien osallistumista, koska näiden osallistujien osallistuminen tapahtumiin katetaan kululuokasta ”hankehallinto”.

Tapauksen mukaan nuorten osallistumistapahtumien tuki voidaan yhdistää nuorten osallistumishankkeiden puitteissa toteutettavalle liikkuvuustoiminnalle myönnettävään rahoitukseen jäljempänä esitettyjen sovellettavien sääntöjen mukaisesti.

Rahoitustapa: Tuki yksikkökustannuksiin.

Myöntöperuste: Perusteena tapahtuman osallistujamäärä, pois lukien osallistujaorganisaatioiden henkilöstö, nuorten epävirallisten ryhmien jäsenet ja fasilitaattorit.

Määrä

100 euroa/osallistuja

Lisätuki hankkeen puitteissa toteutettavalle liikkuvuustoiminnalle12

Kululuokka - Matkatuki

Tukikelpoiset kustannukset ja sovellettavat säännöt

Osallistujien, heidän tukihenkilöidensä ja fasilitaattorien edestakaiset matkakustannukset asuinpaikkakunnalta hanketoiminnan tai fyysisen tapahtuman tapahtumapaikalle riippumatta siitä, tapahtuuko matka yhdessä maassa vai transnationaalisesti.

Alle 500 km:n matkat osallistujien on yleensä matkustettava vähäpäästöisillä kulkuneuvoilla.

Rahoitustapa: Tuki yksikkökustannuksiin.

Myöntöperuste: Perusteena matkan pituus ja henkilöiden määrä.

Hakijan on ilmoitettava lähtöpaikan ja tapahtumapaikan välinen etäisyys13  käyttämällä Euroopan komission verkkosivuilla olevaa välimatkalaskuria14 .

Kun kyse on liikkuvasta toiminnasta, hakijan on laskettava yhteen yksittäisten tapahtumapaikkojen väliset etäisyydet ja valittava kokonaismatkaa vastaava välimatkakategoria.15

Määrä

Matkan pituus

Vihreä matkustaminen

Muu kuin vihreä matkustaminen

10–99 km

56 euroa

28 euroa

100–499 km

285 euroa

211 euroa

500–1999 km

417 euroa

309 euroa

2 000–2 999 km

535 euroa

395 euroa

3000–3999 km

785 euroa

580 euroa

4000–7999 km

1188 euroa

1188 euroa

vähintään 8 000 km

1735 euroa

1735 euroa

Kululuokka - Yksilötuki

Tukikelpoiset kustannukset ja sovellettavat säännöt

Oleskelukustannukset.

Rahoitustapa: Tuki yksikkökustannuksiin.

Myöntöperuste: Perusteena oleskelun kesto kutakin osallistujaa, tukihenkilöä ja fasilitaattoria (tarvittaessa) kohden, mukaan lukien yksi matkustuspäivä ennen toimintaa ja yksi matkustuspäivä sen jälkeen (tarvittaessa) sekä enintään neljä lisäpäivää osallistujille, tukihenkilöille ja fasilitaattoreille, jotka saavat vihreän matkustamisen tukea

Määrä

Taulukko A2.1 osallistujaa kohden päivässä

Taulukkoa sovelletaan myös tukihenkilöihin ja fasilitaattoreihin.

Kululuokka - Osallisuustuki organisaatioille

Tukikelpoiset kustannukset ja sovellettavat säännöt

Osallistujien, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, liikkuvuustoiminnan järjestämiseen liittyvät kustannukset.

Rahoitustapa: Tuki yksikkökustannuksiin.

Myöntöperuste:  Perusteena niiden osallistujien määrä, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia

Määrä

125 euroa osallistujaa kohden

Kululuokka - Poikkeukselliset kulut

Tukikelpoiset kustannukset ja sovellettavat säännöt

Viisumit ja niihin liittyvät kustannukset, oleskeluluvat, rokotukset, lääkärintodistukset.

Osallistujien, epävirallisten ryhmien jäsenten, tukihenkilöiden ja fasilitaattorien korkeat matkakulut, joita ei voida tukea tavanomaisesta matkakulujen tukiluokasta maantieteellisen etäisyyden tai muiden esteiden vuoksi (esim. jos puhtaampien, vähemmän hiilidioksidipäästöjä aiheuttavien kuljetusvälineiden käyttö aiheuttaa korkeita matkakuluja).  

Rahoitustapa: Todelliset kustannukset.

Myöntöperuste: Hakijan on perusteltava hakemuksessa tuen tarve; kansallinen toimisto päättää, hyväksytäänkö se. Korkeita matkakuluja sovelletaan tapauksissa, joissa yksikkökustannuksiin perustuva matkatuki kattaa alle 70 prosenttia matkakustannuksista.  Jos korvaukset kalliista matkoista aiheutuvista poikkeuksellisista kustannuksista myönnetään, ne korvaavat yksikkökustannuksiin perustuvan muun kuin vihreän matkustamisen tuen.

Määrä

Viisumit ja niihin liittyvät kustannukset, oleskeluluvat, rokotukset ja lääkärintodistukset: 100 % tukikelpoisista kustannuksista

Korkeat matkakulut: 80 % tukikelpoisista matkakuluista

Taulukko A2.1: Yksilötuki nuorten osallistumishankkeisiin liittyvään liikkuvuustoimintaan

 

Nuorten osallistumishankkeet (euroa päivältä)

Itävalta

78 euroa

Belgia

78 euroa

Bulgaria

45 euroa

Kroatia

57 euroa

Kypros

63 euroa

Tšekki

53 euroa

Tanska

81 euroa

Viro

48 euroa

Suomi

79 euroa

Ranska

67 euroa

Saksa

71 euroa

Kreikka

68 euroa

Unkari

60 euroa 

Islanti

76 euroa 

Irlanti

73 euroa 

Italia

69 euroa

Latvia

48 euroa

Liechtenstein

77 euroa

Liettua

49 euroa

Luxemburg

77 euroa

Malta

57 euroa

Alankomaat

69 euroa

Pohjois-Makedonia

41 euroa

Norja

83 euroa

Puola

51 euroa

Portugali

57 euroa

Romania

46 euroa

Serbia

47 euroa

Slovakia

48 euroa

Slovenia

54 euroa

Espanja

58 euroa

Ruotsi

72 euroa

Turkki

50 euroa

Ohjelmaan assosioitumattomat naapurialueiden kolmannet maat

44 euroa

  • 1 Tämän toiminnon määrärahoista suurin osa osoitetaan sellaisen transnationaalisen toiminnan tukemiseen, jossa on mukana organisaatioita ja osallistujia EU:n jäsenvaltioista ja ohjelmaan assosioituneista kolmansista maista. Enintään 25 prosentilla toimintoon varatuista määrärahoista voidaan kuitenkin rahoittaa kansainvälisiä hankkeita, joihin osallistuu organisaatioita ja osallistujia ohjelmaan assosioitumattomista kolmansista maista EU:n naapurialueilta (alueet 1–4, ks. ”Tukikelpoiset maat” oppaan A-osassa). ↩ back
  • 2 https://europa.eu/youth/strategy_fi ↩ back
  • 3 Strategioihin voi tutustua seuraavassa osoitteessa: Nuorten osallistumisstrategia: https://participationpool.eu/resource-category/youth-participation/youth-participation-strategy/ Youthpass: https://www.youthpass.eu/de/ SALTO-YOUTH - What is Youthpass? / ETS:  https://www.salto-youth.net/rc/training-and-cooperation/trainingstrategy/ ↩ back
  • 4 https://participationpool.eu/toolkit/ ↩ back
  • 5 https://europa.eu/youth/strategy/euyouthdialogue_fi ↩ back
  • 6 Epäviralliset nuorten ryhmät voivat käyttää yhtä tai useampaa ohjaajaa hankkeen aikana tarpeidensa mukaan. ↩ back
  • 7 Osallistujaorganisaatioiden on allekirjoitettava liittymislomake hakijaorganisaatiolle. Liittymislomakkeet olisi toimitettava hakuvaiheessa ja viimeistään allekirjoitettaessa avustussopimusta. Lisätietoja on tämän oppaan C-osassa. ↩ back
  • 8 Vähintään neljän 13–30-vuotiaan nuoren muodostama ryhmä. Joku ryhmän vähintään 18-vuotiaista jäsenistä toimii ryhmän edustajana ja vastuuhenkilönä. Epävirallisen nuorten ryhmän määritelmä esitetään sanastossa. Tämän toiminnon ja siihen liittyvien määräysten yhteydessä ”epävirallinen nuorten ryhmä” sisältyy ”osallistujaorganisaation” määritelmään. Viitattaessa ”osallistujaorganisaatioihin” viittauksen katsotaan kattavan myös ”epäviralliset nuorten ryhmät”. ↩ back
  • 9 EU:n toimielinten toimipaikkoja on Brysselissä, Frankfurtissa, Luxemburgissa, Strasbourgissa ja Haagissa. ↩ back
  • 10

    Huomaa seuraava: 

    Alaikärajat – osallistujien on ylitettävä vähimmäisikä viimeistään toiminnon alkamispäivänä. Yläikärajat – osallistujat eivät saa toiminnon alkamispäivänä ylittää asetettua enimmäisikää.  ↩ back

  • 11 Huomaa, että nuorten osallistumishankkeita koskevassa toiminnossa ”osallistujalla” tarkoitetaan osallistujaorganisaatioiden sijaintimaissa asuvia 13–30-vuotiaita nuoria ja hankkeessa käsiteltävien aiheiden kannalta relevantteja päättäjiä. ↩ back
  • 12 Paikalliset osallistujat, jotka matkustavat tapahtumapaikalle alle 10 km, voivat olla oikeutettuja yksilölliseen tukeen ja organisaatioille myönnettävään osallisuustukeen toiminnan niiltä päiviltä, joina myös matkatukeen oikeutetut osallistujat ovat tapahtumapaikalla. ↩ back
  • 13 Jos esimerkiksi Madridissa (Espanja) asuva henkilö osallistuu Roomassa (Italia) toteutettavaan toimintaan, hakija laskee Madridin ja Rooman välisen etäisyyden (1 365,28 km) ja valitsee tämän etäisyyden mukaisen välimatkakategorian (ts. 500–1 999 km). ↩ back
  • 14 https://ec.europa.eu/programmes/erasmus-plus/resources/distance-calculator_fi ↩ back
  • 15 Jos esimerkiksi Madridissa (Espanja) asuva osallistuja osallistuu liikkuvaan toimintaan, joka toteutetaan ensin Roomassa (Italia) ja sitten Ljubljanassa (Slovenia), hakija laskee Madridin ja Rooman välisen etäisyyden (1 365,28 km) ja sitten Rooman ja Ljubljanan välisen etäisyyden (489,75 km) ja laskee nämä etäisyydet yhteen (1 855,03 km). Tämän jälkeen hän valitsee tämän etäisyyden välimatkakategorian (eli 500–1 999 km) ja laskee EU-avustuksen osallistujan edestakaisesta matkasta Madridista Ljubljanaan (Rooman kautta) aiheutuviin matkakuluihin (275 euroa). ↩ back
Tagged in:  Youth