Skip to main content

Erasmus+

EU programme for education, training, youth and sport

Erasmus-Opiskelijan Peruskirja

Erasmus+ -ohjelman tavoitteena on tukea ohjelmaan osallistuvien opiskelijoiden ja tutkinnon suorittaneiden koulutuksellista, ammatillista ja henkilökohtaista kehittymistä.

Slide

Erasmus+ -ohjelman tavoitteena on tukea ohjelmaan osallistuvien opiskelijoiden ja tutkinnon suorittaneiden koulutuksellista, ammatillista ja henkilökohtaista kehittymistä.

Ohjelman kaikissa toiminnoissa pyritään edistämään yhdenvertaisen osallistumisen mahdollisuuksia, osallisuutta, moninaisuutta sekä oikeudenmukaisuutta. Lisäksi ohjelmalla edistetään digitalisaatioon, kestävään kehitykseen ja aktiiviseen kansalaisuuteen liittyvien EU:n tavoitteiden saavuttamista.

Erasmus-opiskelijan peruskirja kuvastaa näitä arvoja ja painopisteitä, ja sen tavoitteena on antaa opiskelijoille riittävästi tietoa heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä varmistaa liikkuvuusjakson onnistunut toteutuminen.

Peruskirjan tulostettava versio

Lataa peruskirja pdf-tiedostona (kaikki EU:n viralliset kielet, islanti, makedonia, norja, serbia ja turkki)

Lataa peruskirja julkaisutoimiston sivustolta  

Oikeutesi, velvollisuutesi

Ennen liikkuvuusjaksoa

Oikeutesi

Sinulla on oikeus saada hakumenettelyä koskevaa opastusta ja tietoa vastaanottavasta oppilaitoksesta tai organisaatiosta sekä ulkomailla suoritet­tavan liikkuvuusjakson aikana tarjolla olevasta toiminnasta.

Sinulla on oikeus saada ennakkomaksu

  • 30 kalenteripäivän kuluessa siitä, kun molemmat osapuolet ovat alle­kirjoittaneet sopimuksen, tai
  • kun saapumisvahvistus on vastaan­otettu ja viimeistään liikkuvuusjakson alkamispäivänä.

Jos osallistut opiskelijoiden opiskelujaksoon ulkomailla, sinun tulisi voida allekirjoittaa digitaalinen verkossa tehtävä opintosopimus, josta käyvät ilmi ulkomailla järjestettävän toiminnan yksityiskohdat. Voit allekirjoittaa verkossa tehtävän opinto­sopimuksen Erasmus+ ‑mobiili­sovelluksella, jos lähettävän oppilaitoksen kanssa on näin sovittu.

Sinulla on oikeus saada tietoa automaattisista tunnistamismenettelyistä sekä vastaanottavan oppilaitoksen käyttämästä arvosanajärjestelmästä.

Sinulla on oikeus saada tietoa siitä, miten hankit vakuutuksen, löydät asunnon, hankit viisumin (tarvittaessa) sekä saat tukea ja apuvälineitä, jos sinulla on erityistarpeita.

Velvollisuutesi

Sinun on allekirjoitettava lähettävän oppilaitoksen kanssa avustussopimus ja lähettävän ja vastaanottavan oppilaitoksen kanssa opintosopimus, josta käyvät ilmi ulkomailla järjestettävän toiminnan yksityiskohdat. Opintosopimus on perustana sille, että ulkomailla suoritettava liikkuvuus­jakso tunnistetaan automaattisesti, sillä siinä ilmoitetaan opintosuoritukset, jotka sinun on tarkoitus kerryttää liikkuvuusjakson aikana ja jotka lasketaan osaksi omassa oppilaitoksessasi suoritettavaa tutkintoa.

Kun olet tullut valituksi, sinun on tehtävä maksuton verkkopohjainen kieliarviointi OLS (Online Linguistic Support) ‑ympäristössä, jos asianomaisen ulkomailla sijaitsevan oppilaitoksen tai työpaikan pääkieli kuuluu OLS:n kielivalikoimaan. Kun kielitaitosi taso on testattu, saat mahdollisuuden käyttää omiin kielenopiskelutarpeisiisi sopivia OLS-alustan ominaisuuksia, jotta saat kaiken hyödyn irti ulkomailla tapahtuvasta oppimisjaksostasi.

Kun olet saanut oppilaitokseltasi ohjeet vakuutuksen hankkimiseen, sinun olisi varmistettava, että otat sairausvakuutuksen koko ulkomailla oleskelusi ajaksi. Jos kyse on ulkomailla tehtävästä harjoittelujaksosta, sinun on yhdessä harjoittelun vastaanottavan tahon kanssa huolehdittava, että sinulla on myös vastuu- ja tapaturmavakuutus.

Liikkuvuusjakson aikana

Oikeutesi

Sinulla on oikeus samaan kohteluun kuin vastaanottavan oppilaitoksen opiskelijoilla tai harjoittelupaikan omilla työntekijöillä. Sinua ei saa syrjiä iän, etnisen taustan, rodun, kansallisuuden, kansalliseen vähemmistöön kuulumisen, kulttuurin, kielen, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, siviilisäädyn, hoiva- tai vanhempainvastuun, sairauden, vamman tai sen puuttumisen, psyykkisen tai muun terveydentilan, fyysisen olemuksen, sosioekonomisen taustan, uskonnollisen vakaumuksen tai suuntautumisen tai sen puuttumisen, poliittisen suuntautumisen tai näkemyksen tai niiden puuttumisen tai minkään muun merkityksettömän erotteluperusteen vuoksi.

Sinulla on oikeus akateemiseen vapauteen ideoiden ja tosiasioiden ilmaisussa ja jakamisessa samoin kuin kaikessa tutkimustyössä, jota mahdollisesti harjoitat liikkuvuusjaksosi aikana.

Sinulla on oikeus hyödyntää mentoreiden ja tuutoropiskelijoiden verkostoja silloin, kun sellaisia on tarjolla vastaanottavassa oppilaitoksessa tai organisaatiossa.

Sinulla on oikeus saada tietoa kampuksella toimivista opiskelijajärjestöistä, vastaan­ottavan oppilaitoksen hallinto- ja laadunvarmistusjärjestelmistä sekä kaikista asiaankuuluvista opiskelijoiden tuki­palveluista (esimerkiksi oppilaskunnan, opiskelijaedustajien ja opiskelija-asiamiesten toiminnasta) ja tulla kuulluksi näissä elimissä.

Sinulla on ulkomailla oleskellessasi oikeus saada edelleen opintorahaa tai ‑lainaa lähtömaastasi.

Sinulla on oikeus saada täydentävää taloudellista tukea lisätuen muodossa, jos kuulut osallistujiin, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia, tai jos päätät tehdä matkasi ympäristöystävällisesti.

Velvollisuutesi

Sinun on noudatettava vastaanottavan oppilaitoksen tai organisaation sääntöjä sekä isäntämaasi lakeja, mukaan lukien terveyttä, turvallisuutta ja menettelytapoja koskevat määräykset.

Sinun on noudatettava vastaanottavan oppilaitoksen eettisiä ohjeita ja hyväksyttävä yhteisön monimuotoisuus. Et saa syrjiä ketään iän, etnisen taustan, rodun, kansallisuuden, kansalliseen vähemmistöön kuulumisen, kulttuurin, kielen, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, siviilisäädyn, hoiva- tai vanhempainvastuun, sairauden, vamman tai sen puuttumisen, psyykkisen tai muun terveydentilan, fyysisen olemuksen, sosioekonomisen taustan, uskonnollisen vakaumuksen tai suuntautumisen tai sen puuttumisen, poliittisen suuntautumisen tai näkemyksen tai niiden puuttumisen tai minkään muun merkityksettömän erotteluperusteen vuoksi.

Sinun on toimittava vastuullisesti ja kunnioittavasti akateemista yhteisöä ja omaa paikallisyhteisöäsi kohtaan. Kunnioittava käytös muita kohtaan tarkoittaa lain noudattamista sekä muun muassa sitä, ettet kiusaa tai ahdistele toisia.

Sinun on toimittava tavalla, joka ei aiheuta omaan tai toisten terveyteen tai turvallisuuteen kohdistuvia riskejä. Sinun on noudatettava oppilaitoksesi tai organisaatiosi sekä isäntämaasi terveys- ja turvallisuus­vaatimuksia.
Sinun on kunnioitettava akateemisen rehellisyyden periaatteita ja pyrittävä suoriutumaan parhaan kykysi mukaisesti kokeissa, tenteissä ja muissa arvioinneissa.

Sinua kannustetaan hyödyntämään kaikkia vastaanottavassa oppilaitoksessa tai organisaatiossa tarjolla olevia oppimis­mahdollisuuksia ja ottamaan kaiken hyödyn irti ulkomailla viettämästäsi ajasta osallistumalla aktiivisesti paikallisen yhteiskunnan toimintaan kulttuurien väliseen kanssakäymiseen tai kansalaisaktiivisuuteen liittyvän toiminnan ja hankkeiden kautta.

Liikkuvuusjakson jälkeen

Oikeutesi

Sinulla on oikeus saada liikkuvuusjakson aikana hyväksytysti suoritetulle toiminnalle automaattisesti lähettävän oppilaitoksen täysi tunnustus opintosopimuksen mukaisesti.

Sinua kehotetaan käyttämään oikeuttasi pyytää europassi-liikkuvuustodistusta, jos olet valmistunut hiljattain ohjelmamaassa sijaitsevasta korkeakoulusta.

Sinulla on oikeus saada vastaanottavalta oppilaitokselta viiden viikon kuluessa opintosuoritustesi julkaisemisesta opinto­suoritus­ote, joka annetaan mahdollisuuksien mukaan digitaalisena. Opintosuoritusotteesta käyvät ilmi suoritetut opinnot ja saadut arvosanat. Opintosuoritusotteen vastaanotettuaan lähettävä oppilaitos antaa sinulle lyhentämättömät tiedot suoritustesi tunnustamisesta.

Jos olet kirjoilla jossakin ohjelmamaassa sijaitsevassa korkeakoulussa, sinulla on oikeus saada tunnustetut elementit kirjattua myös tutkintotodistuksen liitteeseen. Sinulla on oikeus saada tutkintotodistuksen liite mahdollisuuksien mukaan digitaalisena ja myös alkuperäis­kielisenä versiona.

Harjoittelun suoritettuasi sinulla on oikeus saada vastaanottavalta organisaatiolta tai oppilaitokselta harjoittelutodistus, mahdollisuuksien mukaan digitaalisena. Harjoittelu­todistuksessa esitetään yhteenveto tehtävistäsi ja arvio suoriutumisestasi. Lähettävä oppilaitos antaa sinulle myös opintosuoritusotteen, jos tästä on maininta opintosopimuksessa. Jos harjoittelusi ei kuulunut opinto-ohjelmaan, voit pyytää, että se kirjataan europassi-liikkuvuustodistukseen. Jos olet kirjoilla Bolognan prosessin jäsenmaassa sijaitsevassa korkeakoulussa, liikkuvuusjakso tulisi lisäksi kirjata tutkintotodistuksen liitteeseen.

Velvollisuutesi

Sinun on laadittava osallistujaraportti, jossa annat palautetta Erasmus+ -liikkuvuusjaksostasi lähettävälle ja vastaanottavalle oppilaitokselle, Erasmus+ -ohjelman kansalliselle toimistolle ja Euroopan komissiolle.
Kokemustesi perusteella Euroopan komissio ja Erasmus+ -ohjelman kansalliset toimistot voivat arvioida, miten Erasmus+ -ohjelmaa voitaisiin parantaa ja tulevien sukupolvien kokemusta rikastuttaa entisestään.
Sinua kannustetaan kertomaan liikkuvuuskokemuksestasi esimerkiksi ystäville, opiskelijatovereille, oman oppilaitoksesi henkilökunnalle ja toimittajille, jotta he saavat tietoa ja hyötyä kokemuksestasi.
Sinua kehotetaan käyttämään tähän Erasmus+ ‑mobiilisovellusta, jossa voit antaa vinkkejä tuleville opiskelijoille.

Sinua kehotetaan liittymään oman maasi paikallisiin ja valtakunnallisiin alumniyhdistyksiin sekä Erasmus+ -alumniyhdistyksiin, opiskelija­järjestöihin ja -hankkeisiin, joilla edistetään Erasmus+ -ohjelmaa ja sen arvoja, ihmisten, kulttuurien ja maiden keskinäistä ymmärrystä sekä kansainvälisyyttä.

Liikkuvuusjakson aikana

Oikeutesi

Sinulla on oikeus hyödyntää yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti Erasmus+ ‑ohjelman tarjoamia mahdolli­suuksia. Sinulla on myös oikeus oikeudenmukaiseen, osallistavaan ja avoimeen kohteluun liikkuvuusjaksosi kaikissa vaiheissa.

Jos kohtaat vaikeuksia tai epäilet, että oikeuksiasi ei kunnioiteta, ota ensin yhteyttä lähettävään tai vastaanottavaan oppilaitokseen tai organisaatioon ja pyri löytämään ratkaisu yhdessä sen kanssa. Määritä ongelma selkeästi ja ota yhteyttä vastuuhenkilöön, joka hoitaa tämän tyyppisiä ongelmia. Vastuuhenkilöiden nimet ja yhteystiedot tulee mainita opintosopimuksessa. Tarvittaessa sinun on noudatettava lähettävässä tai vastaanottavassa oppilaitoksessa tai organisaatiossa käytössä olevia virallisia muutoksenhakumenettelyitä. Jos lähettävä tai vastaanottava oppilaitos tai organisaatio ei täytä korkea-asteen koulutusta koskevassa Erasmus-peruskirjassa tai avustussopimuksessasi esitettyjä velvollisuuksiaan, voit ottaa yhteyttä asiaa käsittelevään Erasmus+ ‑ohjelman kansalliseen toimistoon.

Sinua voivat auttaa myös lähettävän ja vastaanottavan oppilaitoksen opiskelija­järjestöt tai opiskelijoiden edustajat. Lähettävä tai vastaanottava oppilaitos voi ilmoittaa, mistä paikallisten opiskelija­järjestöjen tai opiskelijoiden edustajien yhteystiedot löytyvät.

Velvollisuutesi

Sinua kehotetaan lataamaan Erasmus+ ‑mobiilisovellus, joka tukee sinua liikkuvuusjaksosi kaikissa vaiheissa ja toimii ensisijaisena porttina palveluihin sekä ulkomailla vietettävään liikkuvuusjaksoon liittyviin mahdollisuuksiin ja neuvoihin.

Sinua kehotetaan hyödyntämään myös Erasmus+ ‑ohjelman osallistujille tarkoitettua verkkopohjaista kielivalmennusta (Online Linguistic Support, OLS). Siinä käytettävissäsi olevat kieltenopiskeluominaisuudet auttavat sinua kehittämään taitojasi arjessasi tai liikkuvuustoimissasi tarvitsemissasi kielissä.

Sinua kehotetaan ottamaan huomioon liikkuvuusjaksosi ympäristövaikutukset esimerkiksi pyrkimällä pienentämään matkustamisesta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä.

Ota yhteyttä lähettävään tai vastaanottavaan oppilaitokseen tai organisaatioon ja tiedustele, millä tavoin pystyt tekemään Erasmus+ ‑kokemuksestasi ympäristö­myönteisemmän.

Entä jos et noudata tätä peruskirjaa?

Lähettävä tai vastaanottava oppilaitos voi päättää keskeyttää ulkomailla suoritettavan liikkuvuusjaksosi.